Masennuksen suosta ylös, omasta tukasta nostaen

Aika taas kirjoittaa tuntemuksiani. Toisinaan sitä kokee olevansa "maanpaossa omassa maassaan" kun sitä koittaa toipua masennuksesta ja moninkertaisesta hylätyksi tulemisen tunteen kierteestä. Se että yrittä hakea kestäviä ja rehellisiä ratkaisuja omiin ongelmiin etäännyttää. Tavallaan tuntee joka päivä ylittävänsä kahlaamon toisten luota koska ei halua jäädä toisten armoille. Toisten ihmisten rasittavat ajatukset johtavat ikävä kyllä helposti stigman kaltaiseen reagointiin ja omaan taantumiseen.

Se joka ei itse omaa taipumusta masentua. Hänen on vaikea. Kovin vaikea myötäelää masentuneen tuttunsa tai sukulaisen tukena. Ei ymmärrä ei kohtaa. Tunnistaa vain kiusallista erilaisuutta toiseen verrattuna, jonka senkin koittaa painaa alas häiritsemästä,....

Orvon osa

Paljon on vettä virrannut Auran-joessa

Käytännössä faktisesti orpona mutta silti elossa. Elonkaari on mahdollisesti puolitien paikkeilla. Mietityttää mitä valmiuksia ja voimavaroja minulla on jäljellä, elämän ehtoopuolelle. Minulla on jälkikasvua jonka elämässä pyrin olemaan aktiivinen ja hyödykäs toimia.

Mitä olen saavuttanut ? Ensinnäkin olen yhä hengissä. On todellakin muistettava ettei se että yhä hengittää, ole itsestään selvää. Olen myöskin onnistunut olemaan läsnä,poikani elämässä vähintään 100 kertaa väkevämmin kuin oma isäni. Opiskellut lukiossa, ammatillisessa oppilaitoksessa sekä yliopistossa. Olen pystynyt valtavista vastuksista huolimatta kouluttautumaan kahteen ammattiin. Työskennellyt toisessa yli kymmenen vuotta ja toisessa yhä edelleen. Vaikka on lama ja paljon työttömyyttä. Olin samassa parisuhteessa yli 25 vuotta josta naimisissakin yli 15 vuotta. Pystyin omasta mielestäni tulemaan silloisen kumppanini tavoitteita tyydyttävästi ja olemaan hänelle aitona tulevaisuuden mahdollistajana. Olen pariin otteesen uusinneesta masennuksesta huolimatta tällä hetkellä töissä ja vähintäänkin siis työkykyinen. Olen pystynyt jakamaan arjen paineita liikunnallisella harrastuksella jossa olen edistynyt olen pystynyt myös ohjaamaan muita ko. lajin vakavan harjoittelun pariin. Olen pyrkinyt osallistumaan yhteiskunnalliseen toimintaan harrastusten, ammatillisten ja poliittisten vaikuttamiskanavien kautta. Ja sitä kautta parantamaan maailmaa.

Mitä siis kaipaan tai kadun? Virheitähän ovat tehneet kaikki jotka ovat elänet ja jotain tehneet. Mitä virheistä, omista ja toisten, ottaa opikseen lienee oleellisempaa kuin vieheiden välttely. Yksinäisyys tietysti rassaa. Onko se todellakin ihmiselle hinta joka on maksettava jos pyrkii toimimaan rehellisesti ja oikein? Olemaan uskollinen arvostamilleen asioille? Siihen on myös tyytyminen etteivät asiat ohjaudu niin kuin haluaa ja yrittää toimia. Tietty ajatus että matka on todellisuudessa merkittävämpi kuin perilletulo ja välitavoitteet ja niiden saavuttaminen. Sillä voimalla minkä olen saavuttanut ja hallinnassa pitänyt olen pyrkinyt eteenpäin. Onko ihmisellä muuta kuin aito ajateltu ja punnittu pyrkimys, tahto toteuttaa haaveitaan ja sitkeys ajaa itsensä toimintaan ja tekemiseen....?!?

Toveruus-kumppanuudesta...?!?

Viimeaikoina olen jotenkin kiinnittänyt huomiota millaisia kaveruus/ parisuhdemahdollisuuksia on näytelmiin, TV-sarjoihin, elokuviin, sarjakuviin ja kirjallisuuteen kirjoitettu. No nämähän ovat tietty juonen yms kannalta "peruskauraa" jota tarinoissa ja narratiiveissä pitää ylensä olla.

Mikä pistää lukian/kuuntelijan /katselian tyytymään hahmojen väliseen asetelmaan? Mikä taas hakemaan juuri tietynlaisia, kipeita ja/tai viihdyttäviä asetelmia...?

Mielessäni on nyt Walking Dead, Tahdon asia ja Deadpool kohteet viimeisimpänä. Pystyvätkö em. esitykset tuomaan esiin parisuhdeproblematiikkaa vai onko odotus jopa liikaa meille reaalimaailman ihmisille? Pidin kovin Deadpool elokuvassa Wade Wilsonin ja Vanessan suhteen kuvauksesta. Koin sen toverilliseksi ja arvostavaksi tavalla jota en olisi osannut ko. elokuvassa odottaa. Ja Päähenkilön muuttuminen rujoksi mutantiksi sai kovin toisenlaisen ratkaisun kuin esim ihmenelosten möykky sai kokea. Minusta tässä oli juurikin paljolti tekemistä em. Ihmissuhteiden erillaisuuden kanssa. Siinä mihin ne pohjautuvat.

Rakastuminen luo kovan tarpeen mutta rakastaminen on tietty luonteeltaan aivan erillaista. Ja siinä kuin Rakastaminen mahdollistaa skeptisyyden itseä ja kumppania kohtaan, rakastuminen ei sitä tee. Se romahtaa pettymykseen tai jos se ei täyty riittämättömyyden tunteeseen. Viha kauna ja itsepetos ovat tavallisia väistömekanismeja.

Mutta nähdäkseni pääosa skeptisyydestä suhteen toverillisena kumppanin kanssa pitämisessä ei kohdistu kumppaniin vaan itseen. Siihen että edes jossain määrin kykenee falsioimaan omia vaikuttimiaan, arvojaan ja tunnekiehuntaa...

Oudoksuntaa syrjinnästä ja sen käsitteistä

Hmmm, näin 2015 wappuaaton alla Lotta Aarikka niminen blogisti kirjoitti kokemastaan syrjinnästä blogikirjoituksen Aalto-yliopistossa. Asia koski sitä että TKK:n eräät "bile"-järjestöt nimiltään "Luolamiehet" "Sitsimiesliitto" ja "Vapaateekkarit" eivät edelleenkään ota naisjäseniä.

Aarikan blogikirjoituksessä oli ihan raikkaita näkökulmia ja hän vielä täydensi muutamalla asiaa seuraavalla kirjoituksella.

No hyvä näin.

Kuten voi kuvitella, asiasta käytiin wapun alla keskustelua jonta laajuudessa jota olisi ollut aika vaikeaa olla havaitsematta.

Ystaväni aloittii keskustelua aiheesta Paholaisen Asianajaja-blogin  faniryhmässä. Odotin kyseiseltä skeptisesti suuntautuneelta ryhmältä kiinnostavaa keskustelua ja vastasinkin siihen myös itse osallistuen kysymyksen herättyelyyn:

*  Kun kuljetaan jonkun asian suhteen harmaalla alueella, niin jos on mahdollisuus syrjintään - sitä varmasti tapahtuu ennemmin tai myöhemmin. Onko tapahtunut syrjintä sitten yksilöllistä vai kulttuurellista, se olisi hyvä selvittää.

Noh, tästä ei syntynyt mitään iksua keskustelua vaan lähinnä omien mielipiteiden inttämistä etc.

Aihe alkoi saada mielipiteitä josko naisia tarkoituksellisesti estettiin pääsemästä TKK:n vallan ytimeen kun heidä suljettiin ulos. Tästä seuraisi heidän kaventunut mahdollisuus liittyä ns DI-"hyväveliverkostoon"

Nämä yhteisöt ovat kuitenkin vain osa TKK:n yhteisötoiminnasta ja lähinnä keskittyneet ensisijaisesti "ördäämiseen" ja toissijaisesti ensisijaisen toiminnan rahoittamiseen ja mahdollistamiseen

Kysymys syrjitäänkö naistekniikan ylioppilaita sukupuolensa perusteella jäi minusta absurdiksi. Maassa jossa naisilla on oikeus opiskella DI-tutkiintoon, sitä tuetaan yhteiskunnan puolesta ja hellä on mahdollisuus osallistua oikeasti ja aidosti tärkeisiin opiskelijajärjestöihin TKK:ssa ja Aalto-yliopistossa, tämä väite syrjinnästä tuntui kovin tarkoitushakuiselta.

 Sittemmin Aarikka itse on saanut kärsiä kaikenmoisista ylilyönneistä joihin hänen blogissaan kirjoittama kritiikki ei minusta millään muotoa oikeuta.

Tuntumani on että on toimijoita jotka pyrkivät tekemään "sivistyneen" keskustelun ja "argumentit edellä" mielipiteen vaihdon yhä vaikeammaksi. Nämä eivät välttämättä ole edes kiistellyn mielipiteen vaihdon osapuolia vaan kaaosta ja karnevaalihenkeä suoltavia trollaajia. Toisaalta sähköisessä mediassa on jo mielipiteevääristelijöitä ihan riittämiin.

Todennäköistä lienee että kyseisten yhteisöjen jäsenyysrajoitus miessukupuoleen ei Suomen lainsäädännön mukaan täytä kriminalisoidun syrjinnän kriteeriä. Samaan aikaan esim Ev.Lut kirkossa työntekijöiden syrjintä sukupuolen tai heidän seksuaalisen suuntautumisen perusteella ja heidän työntekemisensä haittaaminen sallitaan.


Nyt kun jatkan tätä "vilttiin" jättämääni kirjoitusta on kulunut yli 500 päivää itse "jutusta". Nyt lienee selkeää että tapaus itsessään ei ollut kovinkaan merkittävä mutta ei sitä unohtaakaan pidä...

Entiteetit aisteissamme

Koen että elän sellaista vaihetta elämässäni jota Musashi kuvaisi "kahlaamon ylittämiseksi". Olen tietoisesti eristänyt itseäni hahmottaaksen sitä todellisuutta jossa olen nyt ja olen elänyt. Se että hankittu yksinäisyys on itse-ehtoista on minusta hyvin merkittävää. Nyt kun jokatapauksessa astelee henkisellä murtopinnalla, niin miksei, olisi valmis pistämään itseään lisää alttiiksi katarsiselle tulelle?  Missä määrin sitä hallitsee yllykkeitä ja virtauksia jotka muovaavat oman elämän reunaehtoja ja asettavat myös keskikaistan? Ko asiaa on NYT pakko jäsentää. Minusta ei voi luottaa siihen että,myöhemmin tulisi parempia tilaisuuksia siihen - josko tilaisuuksia tulisi ensinkään? Toivon itselleni sitkeyttä ponnistaa ja ponnistella....

Seme - Mitä se on?!? jotain syötävääkö?

Japanilaisiin budolajeihin liittyy olennaisesti käsite "seme". Puntaroin kykyni mukaan sitä.

Seme (japaniksi. 攻め)
Semeä on vaikea selittää sanallisesti ilman sitä tukevaa harjoittelua ja opetusta. Kyseessä on subjektin tarkoituksellisesti luotu vaikutus toiseen subjektiin. Seme ei siis ole vahinko, eikä seme ole uhkailu tai uhoaminen. Seme ei myöskään ole sinänsä agressiivisuutta tai alistamista vaikka se toki voi sisältää kyseiset elementit. Ymmärtääkseni semessä on kyse toisen vakuuttamista omasta tahtotilasta. Toinen "vakuuttuu" siitä, muuten semeä ei ole olemassa.

Kendossa, iaidossa ja jodossa semen hallitsemisen oppiminen on olennainen osa kyseistä taitoa. Esimerkiksi kendossa edistyminen alkeista tarkoittaa että pystyy omalla semellään luomaan aukkopaikan (suki) toisen puolustuksessa ja vielä käyttämään tämän hyväkseen. Harjoittelu alkuvaiheessa kendokat siis avaavat aukkopaikkoja omassa puolustuksessaan ihan omaa hölmöyttään. Toisaalta kokemattomat vastustajat eivät niitä välttämättä edes huomaa. Ja vaikka huomaisivatkin eivät ehdi tai ossa hyödyntää tapahyunutta omaksi edukseen...

Voidakseen luoda semen (kendossa) on hallittava oma keskilinja, aistittava ja hallittava etäisyys vahvan hengen avulla. Tämä ei ole niin esoteerista kuin luettuna vaikuttaisi. Pikemminkin hyvin käytännönläheistä. Näiden seikkojen taitamisella rohkeasti voi suorittaa semen joka rikkoo vastapuolen henkisen ja/tai fyysisen asenteen. Tällöin ilmeentyy vastustajalla suki - aukko puolustuksessa joka on mahdollista hyödyntää. Mahdollisuuden hyödyntämiseen liittyy budokäsite tame. Tämä tarkoittaa aukkopaikan havaitsemista ja sen hyödyntämistä omalla toiminnalla.  On silti ymmärrettävä että tämän hyödyntämistaso ja tulos vaihtelee, johtuen lukuisista seikoista, mutta mahdollisuus on olemassa....
 

Enzan no metsuke - ja miten se ilmentyy?

Jaa-ha, olen tässä pähkäillyt  Enzan no metsuke  käsitettä. Budoharjoittelussahan se käännetään kaukaisten vuorten katsomiseksi. Profaaneille paljastan että se tarkoittaa kykyä pitää kaikki omassa näkökentässä oleva myös havaintokentässä.

Käytännössä se ei tarkoita yksilö katseen keskittämisen puutetta vaan pikemminkin eräänlaista "anti"keskittämistä. Kyseessä on pikemminkin aivoissa kuin näköelimissä tapahtuva prosessi. Ihminen helposti yrittää kiinnittää katseensa tärkeään kohteeseen ja tapahtumaan. Sen seurauksena silmät yrittävät tarkentaa kohteeseen - ja samalla (tämä on tärkeää) myös - yhdessä kohteeseen liittyvän aivoprosessoinnin kautta. Kyseessä on siis aivoissa tapahtuva valinta jossa joku kohde arvotetaan ylivertaiseksi toisiin nähden. Tällöin muut tapahtumat - jotka myös nähdään - jäävät vähemmälle huomiolle. tai jopa kokonaan huomiotta, näkymättömiin.

Päinvastaista prosessia eli katseen "anti"keskittämistä, voi kuitenkin harjoittaa ja harjoitella. Mitä hyötyä tästä sitten on. Omasta ja ystävieni kokemuksesta sanoisin että paljonkin. Esimerkiksi budo-harjoituksessa aivojen tehokkaasti prosessoima havaintokenttä laajenee. Tällaista henkilöä on esimerkiksi vaikeampi yllättää koska hänen huomiotaan ei saada sidotuksi epäolelliseen disinformaatioon. Yksi esimerkki miten havaintokentän sitominen toimii ovat tavalliset estraadi taikatemput. Jotka ovat sinänsä harmitonta ja kiehtovaa viihdettä. Mutta samoja metodeja käytetään myös yleisesti huijaamiseen tai agression piilottamiseen.

Omakohtaisena esimerkkinä voisin esitellä sienestyksen. Jos metsäsieniä lähtee etsimään metodilla jossa hiljentää oman sisäisen dialoginsa, sienten löytäminen helpottuu. Miksikö? Koska metsässä on hämärää, liikkuminen on esteellistä ja haastavaa, maassa voi olla monenlaista kariketta ja lehtiä, kerättäviä sieniä muistuttavia mutta syömäkelvottomia tahi myrkyllisiä sieniä ja niin edespäin. Sienestäminen "sisäisen hiljaisuuden vallitessa" helpottaa olennaisesti kerättävien sienten muodon ja värin havaitsemista. Tässä en tarkoita "jököttäviä" näkösällä oleviä itiöemiä vaan esim suppilovahveroita, kanttarelleja, mustia torvisieniä ja matsutake eli tuoksuvalmuskaa. Tämä sisäinen hiljentyminen on juuri meditaatiolle tyypillistä ja osin selittää sen miten suomalaiset tuntevat virkistyvänsä luonnossa...

Liikenteessä enzan no metsuke on oleellisen hyödyllinen. Tällöin liikenteessä liikkuva hyödyntää esin näköaloja autojen ikkunoiden läpi ja pohjan ali, sekä pitää tausta ja sivupeilit näkökentässään samalla kun katsoo mihin on ajamassa. On helppo todeta miten tämän tilan herpaantuminen heti kaventaa havaitsemiskenttää.

Tämänkin vuoksi olen erittäin kiitollinen siitä että budoharjoittelu on kuulunut elämääni 2/3 elinajastani ja olen saanut, harjoitettua sen avulla tällaista selviytymistaitoa...

Paasikiven linja?

Minua on pitkään askarruttanut Juho Kusti Paasikiven linja. Sodan jälkeenhän hän loi linjansa joka käsitti että talvisota olisi hänestä ollut vältettävissä jos Neuvostoliiton vaateisiin olisi suostuttu. Nyky historiankirjoitus on päässyt neuvosto-aikaisiin arkistoihin, mitkä tuolloin olivat säpissä. Nehän yksimielisesti osoittavat että Stalinin kanssa neuvotteluun luottaminen olisi ollut itsensä pettämistä. Neukuthan pyysivät mm Saksalta lupaa hyökätä uudestaan Suomeen 1940 syyskesällä. Aika meni ohi kun syksy sai ja Aatu oli vastahakoinen.

Puna-armeijan marssioppaat Suomeen oli valmisteltu 30-luvun lopulla yksityiskohtaisesti viidennen kolonan avulla. Tämä tietty tarkoitti että päätökset Suomen miehittämiseksi oli tehty jo aiemmin - silloin kun oli voimassaoleva hyökkäämättömyys sopimus. Paasikivi ei myöskään ollut Moskovan neuvotteluissa Suomesta yksin. Ja tilanteesta ovat kirjoittaneet oman näkemyksensä Väinö Tannerin lisäksi, everstit U. A. Käkönen ja A. Paasonen

Paasikivi piti talvisotaa Eljas Erkon sotana koska Erkosta: " alueiden luovuttaminen taisteluitta olisi vienyt meidät perikatoon". Tosiasiassa nuo reilu sata päivää yhdistivät 1918-ajoista kahtia jakautuneen kansan. Jos syksyllä 1939 olisi annettu myöden kansakunnan moraali olisi sakannut ja kesällä 1940 olisi saattanut olla Suomen kohtalo kuin Baltian. Kevään 1940 rauha oli tietty pakko tehdä koska Suomen armeja oli ratkeamispisteessä vaikkakin vielä toimintakykyinen tehtävässään. Saavutetulla uhrilla oli arvokas merkitys. Vaikuttaakohan Paasikiven pankki-talousmies tausta hänen käsitykseensä talvisodan turhuudesta. Vai oliko se pelkkää fuulaa ja jälkiviisautta. Hmmm.... Toisaalta hä dissasi Mannerheimia siitä että tämä ei suostunut tekemään "unpopulääriä" reaalipolitiikkaa, vaikka kyllä Leningradin saarron aukijättö ja Muurmanin radan katkaisematta jättäminen minusta ovat reaalipolitiikkaa kovilla panoksilla ja että Mannerheimilla oli; Paasikiven mielestä; "lapsellinen käsitys", että Suomi olisi voinut pärjätä Talvisodassa Neuvostoliittoa vastaan. Tätä Paasikivi jaksaa muistelmissaan hokea. Marski taasen ei jakanut Paasikiven nihilismiä ja tokihan paremmalla varustautumisella Suomen liikkumavara olisi ollut suurempi. Nyt Talvisodan pakkorauha solmittiin tilanteessa jossa Suomalaiset soldatit olivat aivan nääntyneet, linjat olivat kuluneet vaarallisen harvoiksi ja reservi että a-tarvike oli käytännössä loppumaisillaan. Tilanne olisi ollut ihan toinen jos jotain reserviä ja kalustoa ja materiaalia olisi maaliskuussa ollut käytössä. Sillä kevät ja kelirikko olivat tuloillaan...

Clausewitz kirjoitti että sodan tavoitteet ovat absoluuttiset. Tähän sisältyy sodan suunittelu ja sodalla uhkailu/kiristys.Toisen posken kääntäminen ei tässä hyödytä ja Baltian kohtalo todistaa sen mielestäni aukottomasti.

Lääkäriys ja uskonto

Vaikka en ole itse lääkäri, vaan pahanen farmaseutti, mielestäni ymmärrän jotan lääkäriyydestä. Vaimoni ja useat tuttuni ja entiset työtoverini ovat näet lääkäreitä.

Länsimaissa on tavallista että jokunen lääkäri toisinaan saattaa hairahtua oman erikoisalansa ulkopuolelle tai innostuu esoteerisista ja fantastisista mielikuvista kuten Suomessa kuullut Luukanen-Kilde ja Pekka Reinikainen.

Kuitenkin maailmalla vaikuttaa lääkäreitä kuten Zakir Naik, jota Kumitonttu käsittelee blogissaan. Ehkä olen heikko individualisti kun yhdistän lääkäriyden filantropiaan ja auttamishaluun ja varsinkin auttamiskykyyn. Kunnioitan korkealle esimerkiksi lääkärit ilman rajoja järjestöä jossa attajat haluavat toimia toisten hyväksi vaikka riskit itseä kohtaan voivat olla kohtalokkaat.

Zakir Naik on kuitenkin koulutukseltaan lääkäri ja jopa toiminut ko. ammatissa. Kuitenkin hänen uskonnollinen islamin tulkintansa kannattaa esim islamista luopuneiden islamin arvostelijoiden tappamista ja mm. Osama bin Ladenin terrorismin perusteita. Miten hän lääkärinä toimisi jos islamista luopunut islamin arvostelija tarvitsisi ja pyytäisi häneltä lääketieteellistä apua? Miten hän toimisi lääkärinä islamilaisuudella perustellun terrorismin uhreja kohtaan?

Eero Silvasti haastatteli Matti Bergströmiä viidessä keskustelussa. Bergström vastasi Silvastille että "jos potilas pyytää lääkäriltä - auta - ei lääkäri, tahdo voida kieltää. Jos ei jo alunperin niin viimeistään koulutuksessa auttamisen eetos sisäistetään niin syvälle". Tämä vaivaa minua. Kysynkin itseltäni millainen on islaminuskoisten lääkärien "auttamisen eetos". Miten he suhtautuvat esim Hippokrateen valan tradiittioon?

Puheenparresta suomenniemellä

Mielestäni Riku Rantalalta oivallinen teksti Hesarissa. 

Nopsaan purin tätä taholtani naamakirjassa. Näen näet tämän syyksi, miksi suomalaisten ryhmien - meinaan suomenkielisten suomalaisten ja ruotsia murtaen puhuvien suomalaisten - välissä on ns. communication breakdown. 

Arkuudesta kielen tuottamisessa arvostelulle (suomeksi puhumisessa ja kuuntelussa, ylipäätään kommunikoinnissa) suomenkielinen suomalainen pelkää puhuvansa "tankero-suomenruotsia" vielä enemmän kuin "tankero-englantia". Suomenruotsalainen taas kokee omituiseksi jos suomenkielinen suomalainen puhuu sujuvaa riikinruotsia hänelle. Vastaako hän riikinruotsilla vai omalla suomenruotsin murteellaan? Siinä on esillaä sama "ruotsien" ylemmyys manifestoituna kuin ylipäätään "ruotseilla" on suomalaisia kohtaan. Siis vaikka Suomi "itämaana" oli aikanaan ihan oikea ruotsin maakunta olivat göötanmaalaiset ja sveanmaalaiset (siis ylemmät säädyt) , rikkaampia sekä sivistyneempiä. Suomalainen kun on "ruotsin neekeri" vaikka voissa paistais, edelleen. "Finn igen" meiningillä.

Kun suomenruotsalaisia murteita on kuitenkin leegio ja käytännössä eivät esim kaikki pohjanmaalais-suomenruotsalaismurteet ymmärrä toisiaan, puhumattakaan turunmaan tai uudenmaan-murteiden välisistä eroista on suomenkielisellä suomalaisella vaikea kommunikointitehtävä. Suomenkielen murteethan ovat huomattavasti ymmärrettävämpiä toisilleen ja kirja- sekä yleiskielelle kuin vastaavat ruotsinkielen murteet.

 tarkennan vielä että yllä, tässä kirjoituksessa, suomalainen = (suomalainen + suomenruotsalainen suomalainen + kaikki suomalaiset saamelaiset).

Väitän että kieli ei ole identiteetti sinällään vaan aivojen hard drive kieli. Tietoisuuden käyttöjärjestelmä. Tätä väitettä vastaan on helpompi ymmärtää tietyt epäjatkuvuudet. Ja että kaksi- tai useampikielisellä on tästä ominaisuudestaan sekä etua että haittaa. Yksi- tai monikielisyys ei itsessään tarkoita kielellistä laatua tahi huonoutta. Kielen käytössä: ajattelun prosessointi, luetun ymmärtäminen, puheen- ja tekstin tuotto ja vuorovaikutus argumentaation kautta vaatii sitkeää loputonta harjoittelua.

Suomi/suomenruotsi kamppailun takana on kuitenkin historia. Ja se pitää ymmärtää tilanteen lähtökohdaksi jos halutaan jotain hyödykästä ratkaisua aikaan. Jo kreivi Pietari Brahe nuorempi useaan otteeseen totesi että Turun Akatemiassa olisi hyödyllisempää opettaa virkaruotseille suomea kuin kieliä (mm. saksa) joita ei puhuta niin yleisesti Ruotsi-Suomessa. (Vanhimman suomalaisen kirjallisuuden käsikirja, Tuija Laine (toim) SKS 1997 s. 207–209) Kreivi ajoi siis takaaparempaa keskinäistä kommunikointia. Siitä hänelle lisäpisteet....

Äänestysinnon tukemisesta demokratiassa

”…jäin miettimään…”

Äänestämistä demokratiassa, äänestys prosentteja, äänioikeusiän laskua tai nostoa, eläkeläisten äänioikeutta etc.

Poliittiset piirit ovat huolissaan äänestysprosenttien laskusta. Siksikö että alhainen äänestysprosentti demokratiassa luulisi vähentävän sitä poliittisen selkänojan uskottavuutta jonka nojalla poliitikot toimivat ja päättävät. Sitä minun on vaikea uskoa koska poliitikkojen itseriittoisuus näyttää olevan sisäsyntyistä. Sitä osoittaa vaikkapa kansanedustajien suhtautuminen kansalaisaloitteisiin julkeina kansanedustuslaitoksen tontille astumisena.

Mielestäni äänestysikärajan alentaminen vaikka 16-vuoteen ei kasvattaisi äänestysprosenttia vaan laskisi sitä. Huomatkaa että äänimäärä saattaisi toki lisääntyä ja sillä tietenkin on merkitystä suhteellisen vaalitavan systeemissämme.Tosiasiassa nuori 16-17 ikäluokka tuskin poikkeaa 18-19 ikäluokasta "nukkuvien" suhteen. Lisäksi protestiäänet jotka kanavoituisivat vaikka Aku Ankalle tai Putinille tulee huomioida tässä ikäryhmässä.

Parempi uudistus olisi että otettaisiin käyttöön uusi ääni – negatiivinen ääni. Äänioikeutettu saisi kaksi äänilippua, valkoisen ja värillisen. Valkoiseen hän merkitsisi ehdokkaansa kuten tähänkin asti. Ja värilliseen ehdokkaan jolle antaa negatiivisen äänen. Tämä ”vastaääni” vähentää henkilön henkilökohtaista ja vaaliliiton saamaa ääntä yhdellä. Esimerkiksi kunnallis- ja eduskuntavaalissa tämä olisi aivan mahdollista toteuttaa kohtuullisin kustannuslisin vallitsevaan tapaan. Väitän että äänestysprosentti kasvaisi huomattavasti.

Tästä uudesta käytännöstä olisi sekin etu että ihmisten kokemuksilla ehdokkaasta ja hänen toiminnastaan yhteiskunnan hyväksi olisi aidosti vaikutusta. Vaikutus ulottuisi paitsi äänestyskäyttäytymiseen niin myös ehdokasasetteluun.  Kulmikkaat ja populistiset ehdokkaat olisivat vaaliliitoille nyt myös riski, aikaisemman ”protestiäänenannon” asemasta.

Kommentoikaa, olkaa hyvä

Jaskan pauhantaa: Tutkitusti uhkaillut

Jaskan pauhantaa: Tutkitusti uhkaillut

Tämä oli niin hersyvä että minun oli se pakko jakaa. Mutten muistanut tallettaa kommenttejani. Siis tämä on mielestäni suomalaista kelvokasta satiiria. Heja heja Jaska....!

Harjoittelu ja oppiminen

Sainpas lukea tuttuni kirjoittaman esseen molempia kiinnostavasta aiheesta, nimittäin; (剣道);  kendo-miekkailusta ja sen harjoittelusta. Koen toisten ajatukset harjoittelusta kiintoisiksi välineiksi luodata omia kokemuksiani kendoharjoittelusta. Ja on myös mukava huomata että muutkin näkevät vaivaa saostaakseen ajatuksiaan.

Omiinkin ajatelmiinsa on hyvä aika ajoin palata. Usein ne myöhemmin tuntuvat lapsekkailta ja kärkeviltä. Sehän on tietysti iloinen asia. Tällöinhän jotain kultivointia on kirjoittajassa tapahtunut. Japanilainen termi; (稽古); keiko, on silloin ainakin ajoittain toiminut ideansa mukaan.

Vaikka yhteiset tai samankaltaiset kokemukset eivät yhdistä, helpottavat ne yksilöiden kanssakäymistä. Vertaan perhe elämään ja sukulaisten piiriin. Etäisyys ja toiseus kasvaa koska asioita ei enää koeta yhdessä. Vanhan ystävän tapaaminen epämääräisen ajan jälkeen on helppoa jos yhdessä koetut kokemukset ovat olleet merkittäviä molemmille. Hyvänpäiväntutut saattavat tuntua ”saippuamaisilta” koska merkittävää yhdessä kokemista ei ole aidosti ollutkaan. 

Harjoittelu on tien kulkemista, se tarkoittaa kokemusten keräämistä ja tietoista opiskelua. Kendossa kaikki harjoittelevat, aloittelijat edistyneemmät, opettajat ja mestarit. Samaten harjoittelua ei ole mielekästä lopettaa kun jotain on saavutettu. Se olisi kuin äyskäröinnin lopettamista vuotavassa veneessä.  Niin kuin olisi mielekästä palata saarelle jolta on jo lähtenyt?

 Jari Nevalainen vastaa mielestäni hienosti Turku Aikikain Nakaima lehdessä kysymykseen japanilaisen miekkalajin; (居合道);  iaidon, harjoittelussa tärkeistä seikoista: 

”Tärkein kaikista on kuitenkin halu oppia ja sen taustalla oleva halu muuttua. Tämä halu on oltava todellista ja rehellistä jotta sen tuottama veto tuo todellisen liikkeen eteenpäin ja sitä myötä kasvun ihmisenä ja harjoittelijana. Kaikki harjoittelevat ja sitä kautta kasvavat. Ilman oppimista ei liikettä tapahdu mutta kun oppimista on tärkeää että niin tekninen osaaminen kuin ihmisenä olemisen osaaminen karttuu.” 

HY:n Fysiikan laitoksen lehtori Szabolcs Galambosi:

”Opettaminen ainoastaan mahdollistaa oppimisen, sitä ei voi ulkoistaa, opiskelijan on pakko tehdä oppiminen itse.”

Japanilainen termi; (道); do, michi,  kuvastaa elämän kestävää opiskelua.  Michi pitää sisällään ajatukset, ettei yksilö ole koskaan valmis, mutta toisaalta että yksilön ei ole koskaan liian myöhäistä harjoitella ja oppia lisää.

”Huippuosaajat” ja ”heikompi aines”

Minua askarruttaa ihmisten ja asioiden yksioikoinen jakaminen laadullisten ja määrällisen ominaisuuksien mukaan ”huippuosaajiin ja ”heikompaan ainekseen”. Jos jokin asia tai kyky on normaalijakautunut, ei se kuitenkaan ole helposti irtileikattavissa kokonaisuudesta. Tämä tulee ilmi siinä että vaikka joku olisi maailman parhaita F1-kuljettajia, se ei laajenna hänen ”huippuosaamistaan” kaikkialle. Tällainen vertailu osoittaa minusta pikemminkin numerotaidottomuutta kun kykyä hahmottaa osaamista.

Jos taas asia tai kyky ei ole normaalijakautunut, vaan esimerkiksi kaksihuippuinen tai vinoutunut on vielä epävarmempaa tehdä siitä jakoa ”huippuosaajiin ja ”heikompaan ainekseen” syy- ja seuraussuhteiden moninaisuuden vuoksi.

Myös jakoa ”huippuosaajiin ja ”heikompaan ainekseen” pidetään kriteerisenä ”tuomiona”. Tavallaan ajatellaan että tilanne ei saata, eikä muutu merkittävästi jos olosuhteet ja muut tekijät (esim. oppiminen, harjaantuminen jne.) muuttuvat. Esimerkkinä heikko tai keskinkertainen kielenosaaja voi taidossa saavuttaa ja ohittaa kielellisesti lahjakkaan ponnistelemalla.