Vaikka en ole itse lääkäri, vaan pahanen farmaseutti, mielestäni ymmärrän jotan lääkäriyydestä. Vaimoni ja useat tuttuni ja entiset työtoverini ovat näet lääkäreitä.
Länsimaissa on tavallista että jokunen lääkäri toisinaan saattaa hairahtua oman erikoisalansa ulkopuolelle tai innostuu esoteerisista ja fantastisista mielikuvista kuten Suomessa kuullut Luukanen-Kilde ja Pekka Reinikainen.
Kuitenkin maailmalla vaikuttaa lääkäreitä kuten Zakir Naik, jota Kumitonttu käsittelee blogissaan. Ehkä olen heikko individualisti kun yhdistän lääkäriyden filantropiaan ja auttamishaluun ja varsinkin auttamiskykyyn. Kunnioitan korkealle esimerkiksi lääkärit ilman rajoja järjestöä jossa attajat haluavat toimia toisten hyväksi vaikka riskit itseä kohtaan voivat olla kohtalokkaat.
Zakir Naik on kuitenkin koulutukseltaan lääkäri ja jopa toiminut ko. ammatissa. Kuitenkin hänen uskonnollinen islamin tulkintansa kannattaa esim islamista luopuneiden islamin arvostelijoiden tappamista ja mm. Osama bin Ladenin terrorismin perusteita. Miten hän lääkärinä toimisi jos islamista luopunut islamin arvostelija tarvitsisi ja pyytäisi häneltä lääketieteellistä apua? Miten hän toimisi lääkärinä islamilaisuudella perustellun terrorismin uhreja kohtaan?
Eero Silvasti haastatteli Matti Bergströmiä viidessä keskustelussa. Bergström vastasi Silvastille että "jos potilas pyytää lääkäriltä - auta - ei lääkäri, tahdo voida kieltää. Jos ei jo alunperin niin viimeistään koulutuksessa auttamisen eetos sisäistetään niin syvälle". Tämä vaivaa minua. Kysynkin itseltäni millainen on islaminuskoisten lääkärien "auttamisen eetos". Miten he suhtautuvat esim Hippokrateen valan tradiittioon?
Mielestäni Riku Rantalalta oivallinen teksti Hesarissa.
Nopsaan purin tätä taholtani naamakirjassa. Näen näet tämän syyksi, miksi suomalaisten ryhmien - meinaan suomenkielisten
suomalaisten ja ruotsia murtaen puhuvien suomalaisten - välissä on ns.
communication breakdown.
Arkuudesta kielen tuottamisessa
arvostelulle (suomeksi puhumisessa ja kuuntelussa, ylipäätään kommunikoinnissa) suomenkielinen suomalainen pelkää puhuvansa "tankero-suomenruotsia"
vielä enemmän kuin "tankero-englantia". Suomenruotsalainen taas kokee
omituiseksi jos suomenkielinen suomalainen puhuu sujuvaa riikinruotsia
hänelle. Vastaako hän riikinruotsilla vai omalla suomenruotsin
murteellaan? Siinä on esillaä sama "ruotsien" ylemmyys manifestoituna
kuin ylipäätään "ruotseilla" on suomalaisia kohtaan. Siis vaikka
Suomi "itämaana" oli aikanaan ihan oikea ruotsin maakunta olivat göötanmaalaiset
ja sveanmaalaiset (siis ylemmät säädyt) , rikkaampia sekä
sivistyneempiä. Suomalainen kun on "ruotsin neekeri" vaikka voissa
paistais, edelleen. "Finn igen" meiningillä.
Kun
suomenruotsalaisia murteita on kuitenkin leegio ja käytännössä eivät
esim kaikki pohjanmaalais-suomenruotsalaismurteet ymmärrä toisiaan,
puhumattakaan turunmaan tai uudenmaan-murteiden välisistä eroista on
suomenkielisellä suomalaisella vaikea kommunikointitehtävä. Suomenkielen
murteethan ovat huomattavasti ymmärrettävämpiä toisilleen ja kirja-
sekä yleiskielelle kuin vastaavat ruotsinkielen murteet.
tarkennan
vielä että yllä, tässä kirjoituksessa, suomalainen = (suomalainen +
suomenruotsalainen suomalainen + kaikki suomalaiset saamelaiset).
Väitän että kieli ei ole identiteetti sinällään vaan aivojen hard drive kieli. Tietoisuuden käyttöjärjestelmä. Tätä väitettä vastaan on helpompi ymmärtää tietyt epäjatkuvuudet. Ja että kaksi- tai useampikielisellä on tästä ominaisuudestaan sekä etua että haittaa. Yksi- tai monikielisyys ei itsessään tarkoita kielellistä laatua tahi huonoutta. Kielen käytössä: ajattelun prosessointi, luetun ymmärtäminen, puheen- ja tekstin tuotto ja vuorovaikutus argumentaation kautta vaatii sitkeää loputonta harjoittelua.
Suomi/suomenruotsi kamppailun takana on kuitenkin historia. Ja se pitää ymmärtää tilanteen lähtökohdaksi jos halutaan jotain hyödykästä ratkaisua aikaan. Jo kreivi Pietari Brahe nuorempi useaan otteeseen totesi että Turun Akatemiassa olisi hyödyllisempää opettaa virkaruotseille suomea kuin kieliä (mm. saksa) joita ei puhuta niin yleisesti Ruotsi-Suomessa. (Vanhimman suomalaisen kirjallisuuden käsikirja, Tuija Laine (toim) SKS 1997 s. 207–209) Kreivi ajoi siis takaaparempaa keskinäistä kommunikointia. Siitä hänelle lisäpisteet....
