Sainpas lukea tuttuni kirjoittaman esseen molempia
kiinnostavasta aiheesta, nimittäin; (剣道); kendo-miekkailusta ja sen harjoittelusta. Koen
toisten ajatukset harjoittelusta kiintoisiksi välineiksi luodata omia
kokemuksiani kendoharjoittelusta. Ja on myös mukava huomata että muutkin
näkevät vaivaa saostaakseen ajatuksiaan.
Omiinkin ajatelmiinsa on hyvä aika ajoin palata. Usein ne
myöhemmin tuntuvat lapsekkailta ja kärkeviltä. Sehän on tietysti iloinen asia.
Tällöinhän jotain kultivointia on kirjoittajassa tapahtunut. Japanilainen termi; (稽古); keiko,
on silloin ainakin ajoittain toiminut ideansa mukaan.
Vaikka yhteiset tai samankaltaiset kokemukset eivät
yhdistä, helpottavat ne yksilöiden kanssakäymistä. Vertaan perhe elämään ja
sukulaisten piiriin. Etäisyys ja toiseus kasvaa koska asioita ei enää koeta
yhdessä. Vanhan ystävän tapaaminen epämääräisen ajan jälkeen on helppoa jos
yhdessä koetut kokemukset ovat olleet merkittäviä molemmille. Hyvänpäiväntutut
saattavat tuntua ”saippuamaisilta” koska merkittävää yhdessä kokemista ei ole
aidosti ollutkaan.
Harjoittelu on tien kulkemista, se tarkoittaa kokemusten keräämistä
ja tietoista opiskelua. Kendossa kaikki harjoittelevat, aloittelijat edistyneemmät,
opettajat ja mestarit. Samaten harjoittelua ei ole mielekästä lopettaa kun
jotain on saavutettu. Se olisi kuin äyskäröinnin lopettamista vuotavassa
veneessä. Niin kuin olisi mielekästä
palata saarelle jolta on jo lähtenyt?
Jari Nevalainen
vastaa mielestäni hienosti Turku Aikikain Nakaima lehdessä kysymykseen
japanilaisen miekkalajin; (居合道); iaidon, harjoittelussa tärkeistä seikoista:
”Tärkein kaikista
on kuitenkin halu oppia ja sen taustalla oleva halu muuttua. Tämä halu on
oltava todellista ja rehellistä jotta sen tuottama veto tuo todellisen liikkeen
eteenpäin ja sitä myötä kasvun ihmisenä ja harjoittelijana. Kaikki
harjoittelevat ja sitä kautta kasvavat. Ilman oppimista ei liikettä tapahdu
mutta kun oppimista on tärkeää että niin tekninen osaaminen kuin ihmisenä
olemisen osaaminen karttuu.”
HY:n Fysiikan laitoksen lehtori Szabolcs Galambosi:
”Opettaminen ainoastaan
mahdollistaa oppimisen, sitä ei voi ulkoistaa, opiskelijan on pakko tehdä
oppiminen itse.”
Japanilainen termi; (道); do, michi, kuvastaa elämän kestävää opiskelua. Michi pitää sisällään ajatukset, ettei yksilö
ole koskaan valmis, mutta toisaalta että yksilön ei ole koskaan liian myöhäistä
harjoitella ja oppia lisää.
