Viimeaikoina on ollut muodissa erilaiset ”sivistyneet”
vampyyritarinat joissa hyvännäköiset nuoret tuntevat huomattavaa vetoa omaa
olemustaan ja luonnettaan ”kontrolloiviin” vampyyreihin.
Viihteellä on aina omat hetkensä ja suosikki hahmonsa.
Itselläni on (vaikkei oma ideani olisikaan) ollut jo nuoresta käsitys että vampyyri
on narsismin ja sosiopatian analogia. Toisten verestä nuoruutensa saava, kuolematon, toiset
uhraava, tai kaltaisikseen kääntävä, myyttinen hahmo on kuin narsistin
metafyysinen vastine. Tähän sopii että vampyyrin kuvajaista ei näe koska hän
hurmaa ilmiasullaan. Tämä hahmo on kuitenkin todelliset pyrkimykset ja tarpeet
peittävä naamio. Ja auringonvalo joka paljastaa narsistisen hahmon ”syö”
valottamalla hahmon todellisen agendan tuhkaksi.
Alkuperäiset tarinat ja folklore ovat kuitenkin
värittyneet viihteen myötä ja kuvittelisin että aikoinaan vampyyrin hahmon tuhoutuminen
on ollut vain väliaikaista, ”päivätuhkautumista”, joka palaa eloon unohduksen
varjoissa.
Se onko nykyinen vampyyrien suosio osin valjastettu ahneuden
ja kanssaihmisiin kohdistuvan sydämettömyyden, seksikkääksi propagandaksi
tuntui minusta hetki sitten – kaukaa haetulta. Muttei ehkä enää….
Nykyajan hedonismi, omien tarpeiden täyttäminen vaikka
toisten kustannuksella saavat kuitenkin mielipidetukea viihteellisistä
vampyyritarinoista, joissa kliseistä hahmoa päivitetään hyväksytymmäksi.
Tavallaan kuin kyseinen arvomaailma olisi kesytetty ja jokseenkin harmiton?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti