keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Vampyyri arkkityyppinä – suoraa analogiaako?



Viimeaikoina on ollut muodissa erilaiset ”sivistyneet” vampyyritarinat joissa hyvännäköiset nuoret tuntevat huomattavaa vetoa omaa olemustaan ja luonnettaan ”kontrolloiviin” vampyyreihin.

Viihteellä on aina omat hetkensä ja suosikki hahmonsa. Itselläni on (vaikkei oma ideani olisikaan) ollut jo nuoresta käsitys että vampyyri on narsismin ja sosiopatian analogia. Toisten verestä nuoruutensa saava, kuolematon, toiset uhraava, tai kaltaisikseen kääntävä, myyttinen hahmo on kuin narsistin metafyysinen vastine. Tähän sopii että vampyyrin kuvajaista ei näe koska hän hurmaa ilmiasullaan. Tämä hahmo on kuitenkin todelliset pyrkimykset ja tarpeet peittävä naamio. Ja auringonvalo joka paljastaa narsistisen hahmon ”syö” valottamalla hahmon todellisen agendan tuhkaksi.
Alkuperäiset tarinat ja folklore ovat kuitenkin värittyneet viihteen myötä ja kuvittelisin että aikoinaan vampyyrin hahmon tuhoutuminen on ollut vain väliaikaista, ”päivätuhkautumista”, joka palaa eloon unohduksen varjoissa.

Se onko nykyinen vampyyrien suosio osin valjastettu ahneuden ja kanssaihmisiin kohdistuvan sydämettömyyden, seksikkääksi propagandaksi tuntui minusta hetki sitten – kaukaa haetulta. Muttei ehkä enää….

Nykyajan hedonismi, omien tarpeiden täyttäminen vaikka toisten kustannuksella saavat kuitenkin mielipidetukea viihteellisistä vampyyritarinoista, joissa kliseistä hahmoa päivitetään hyväksytymmäksi. Tavallaan kuin kyseinen arvomaailma olisi kesytetty ja jokseenkin harmiton?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti